Lisää tietoa järjestöjen varallisuudesta

 

Veljestukea tarvitaan yhä

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen otti 22.11. aiheekseen veteraanijärjestöjen varat ja veteraanien olot. Esimerkkinä heidän huoltonsa puutteista lehti toi esiin sen, että viitasaarelainen veteraani Mikko Nousiainen ei pääse tänä vuonna kuntoutukseen, koska tähän tarkoitukseen suunnatut määrärahat on käytetty loppuun.

Valtio käyttää joka vuosi veteraanien ja sotainvalidien huoltoon 350 miljoonaa euroa, joka määräraha on riittämätön tarpeisiin nähden. Kirjoituksessa esitetty 87 miljoonan rahamäärä ei riittäisi kuin hetkeksi paikkaamaan valtiollisen huollon puutteita.

Esimerkiksi yhden kerran kahden viikon kuntoutuksen kustannukset kaikille veteraaneille ylittäisivät selkeästi tuon summan. Samalla lopetettaisiin veteraanien edunvalvonta, avustustoiminta, neuvonta, lehdet sekä juhlat ja muut veteraaneille tärkeät yhteiset kokoontumiset. 

Omaisuuteen on ko. lehdessä lisäksi laskettu mukaan mm. sellaisten säätiöiden varoja, joiden käyttötarkoitus ei ole lainkaan veteraanien huolto tai joilla veteraanien huollon ohella on muita käyttötarkoituksia. Säätiöiden on noudatettava sääntöjään.
Sotainvalidien Veljesliiton varallisuuteen oli laskettu mukaan 10 miljoonaa euroa Kaunialan Sairaalan Oy:n ja Kyyhkylä-säätiön omaisuutta, joka on sidottu sairaaloiden toimintaan. Samoin velkoja ja varauksia oli jätetty vähentämättä yli 10 miljoonaa euroa.

 

Veteraanijärjestö:

 

Sotainvalidien Veljesliitto

30 000 000

-10 600 000

19 400 000

(Kaunialan vuokravaraus 10 M€)

 

 

 

Suomen Sotaveteraaniliitto

1 454 000

-525 000

929 000

Rintamaveteraaniliitto

145 000

-72 000

73 000

Rintamanaisten Liitto

317 000

-207 000

110 000

 

 

 

20 512 000

 

 

 

 

Säätiöt

 

 

 

Sotainvalidien Veljesliiton tuki- ja perinnesäätiö

1 485 000

 

1 485 000

Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiö

523 000

 

523 000

Rintamaveteraaniliiton Kannatus- ja Perinnesäätiö

939 000

 

939 000

Rintamanaisten Säätiö

71 000

 

71 000

 

 

 

3 018 000

 

 

 

 

Kaikki yhteensä

 

 

23 530 000

Sotainvalidien Veljesliitossa on 11 000 sotainvalidi- ja 14 500 puolisojäsentä (sotainvalidien puolisot ja lesket), Suomen Sotaveteraaniliitossa 38 000 varsinaista jäsentä ja 12 000 puolisojäsentä sekä Rintamaveteraaniliitossa on 9 000 ja Rintamanaisten Liitossa 3 500 varsinaista jäsentä. Sotiemme veteraanit -varainhankinnassa on mukana Kaatuneitten Omaisten Liitto, jolla on jäseninään noin 500 sotaleskeä.

Yhteenveto:

Sotainvalidien Veljesliiton invalidijäsenistö on noin 1/6 kaikista veteraaneista, omaisuudesta liiton osuus on 88 %. Sotainvalidien Veljesliitolla on päätökset käyttää varoistaan jäsenkuntansa hyväksi yli puolet vuoteen 2013 mennessä ja loput 2020-luvun alkuun mennessä. Muillakin järjestöillä on päätökset varojensa hallitusta loppuun käytöstä jäsenkuntansa hyväksi.