Kaksi ihmepelastusta rintamalla

Kiroilu pelasti Taunon serkun hengen

Aseveljet Tauno Nurmi (84) ja Erkki Kokko (85) tapasivat toisensa ensimmäisen kerran maaliskuussa 1940, jolloin he saivat kutsun armeijaan. Alokasaika kului eri puolilla Suomea omissa koulutuskeskuksissa, kunnes he toukokuussa samana vuonna saivat komennuksen Hangon motin rajalla olevaan JR 68:een. Tässä jalkaväkirykmentissä oli siviiliin pääsyä odottelevia talvisodan käyneitä jermuja – useimmat upseereita ja aliupseereita. He puhuttelivat noita alle kaksikymmenvuotiaita sotilaita pojiksi. Kun kaikki jermut oli kotiutettu, lakkautettiin JR 68 ja tilalle perustettiin 13. Pr. Siitä oli tuleva Taunon ja Erkin neljä vuotta kestänyt palveluyksikkö. Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 Prikaatista tuli JR 13 ja se liitettiin 17. Divisioonaan. Heinäkuun puolessa välissä saatiin tieto, että Hangon valtauksesta luovutaan ja 17. D siirretään Karjalaan liitettäväksi Karjalan Armeijaan. Se eteni kohti Syväriä linjalla Jänisjärvi–Saarimäki–Varloi– Nurmoila–Kuittinen ja Syväri. Nurmoilan maastossa kesällä 1941 Tauno ja Erkki kokivat nuo otsikossa mainitut tapahtumat, jotka he muistavat vieläkin kuin eilisen päivän. Liikutuksen kyynel nousi Taunon silmiin hänen muistellessa kohdalleen sattunutta tapahtumaa.

Joukkue oli saanut tehtäväkseen haravoida metsäaluetta ja puhdistaa se vihollisista, jos heitä vielä siellä oli. Joukkue eteni kiilassa Tauno keulassa. Tunnustelija oli edempänä. Tämä oli havainnut liikettä kauempana ja hän antoi varoitusmerkin takana tuleville. Nämä maastoutuivat ja sopivat, että jokainen ottaa lähestyvän vihollisen tähtäimeensä ja sitten ammutaan yhteislaukauksella. Lähestyviä miehiä alkoi jo näkyä. Tauno oli ottanut laitimmaisen vihollisen konepistoolinsa tähtäimeen. Siitä oli sitten tarkoitus siirtää tuli vasemmalle pitkin lähestyvää avoriviä. Kuului jo oksien rasahtelua ja puhettakin. – Saavat tulla vielä lähemmäksi, ajatteli Tauno. Puhe kuului jo niin hyvin, että yksittäiset sanat erottuivat – suomalaiset kirosanat, niin kuin vain suomalainen osaa kirota. – Älkää ampuko. Ne ovat suomalaisia, karjaisi ryhmänjohtaja. Samalla hetkellä maastoutuivat lähestyjät ja huusivat ”Täällä on suomalaisia. Älkää ampuko”. Kohta selvisi, että tulijat oli lähetetty toisesta yksiköstä samaan tehtävään, mutta tietoa ei annettu naapurilohkolle. Helpotus oli molemminpuolinen ja voitiinpa jo kertoakin, kuka kenenkin olisi ampunut. Taunon tähtäimessä ollut ”vihollinen” oli hänen serkkunsa, jota hän ei ollut aikaisemmin nähnyt. Asia selvisi miesten kertoessa sukujuuristaan.

Erkin paha aavistus säästi hänen joukkueensa tuholta

Nurmoilan suunnalta on myös Erkin muistissa unohtumaton kokemus. Hänen joukkueensa johtaja ja varajohtaja olivat haavoittuneet, ja Erkistä tehtiin varajohtaja. Hänen joukkueensa oli levossa mäenrinteessä. Muutamat olivat saaneet unen päästä kiinni, toiset loikoilivat valveilla, vartiot asetettu. Olo tuntui leppoisalta. Mutta Erkki tunsi olonsa rauhattomaksi. Joku sanoi hänen sisällään, että nyt heti tästä paikasta on lähdettävä pois. Hän komensi joukkueensa lähtöön, mikä sai aikaan voimakkaat vastalauseet. – Miksi tästä pitää lähteä? Tämähän on hyvä paikka levätä. Lähdettiin kuitenkin. Kovin pitkälle ei ehdittykään, kun siihen lepopaikkaan tulin raskaan heittimen ammus.

Kun Erkiltä kysyttiin, mistä hän tiesi, että siitä pitää lähteä pois, hän vastasi ” Se oli meidän suojelusenkeli”. Jälkeenpäin Erkki on päätellyt, että vihollinen tiesi heidän olinpaikkansa ja ampui kranaatin samaan aikaan kuin he poistuivat paikalta. Toinen ´läheltä piti´ -tapahtuma sattui samoilla seuduilla. Erkin joukkue pysähtyi odottamaan perässä tulevaa muonamiestä. Pian saatiinkin pakkiin lämmintä hernekeittoa. Erkki valitsi ruokailupaikakseen venäläisen kaivaman poteron. Sen reunalla oli mukava istuskella. Poteron kaivaja oli heitellyt mullat yhteen kekoon kuopan reunalle. Lähelle multakasaa osui vihollisen kranaatti. Se heitti mullan poteroon, ja Erkki hautautui vyötäröään myöten mullan sekaan. Kaverit juoksivat paikalle katsomaan, miten miehen kävi. Erkki oli yltä päältä mullassa, vain valkoiset silmämunat olivat muljahdelleet päässä. Kädessä oli edelleen kenttäpakki, sekin täynnä multaa. Hädissään Erkki oli huutanut, että hänellä ei ole alaruumista. Hän on keskeltä poikki. Pian selvisi, että ei siinä kuinkaan käynyt. Erkki kaivettiin ehjänä poterosta. Paikalle tuli myös komppanian päällikkö hätääntyneenä. Nauru pääsi häneltäkin nähdessään ehjän, mutta mullan mustaaman miehen. Hän oli ojentanut kätensä Erkille ja sanonut ”Kokko, kuinkas kauan me olemme tunteneet toisemme? Minä olen Holkeri ”. Sinunkaupat he siinä tekivät, mutta Erkki ei sinutellut esimiestään muiden kuullen.

Ylitettyään Syvärin JR 13 asettui asemiin Jandebajoelle. Täällä samoissa asemissa kului 32 kuukautta. Vähän ennen Kannaksen torjuntataistelujen alkua JR 13 sai muutaman viikon lepovuoron, minkä jälkeen se komennettiin Talin–Ihantalan torjuntataisteluihin. Täällä Tauno haavoittui. Hänet kotiutettiin siviiliin A1-miehenä. Muutaman vuosi sitten halvaus teki pitkän linjan soturista rullatuolipotilaan. Erkiltä Kannaksen ankarat taistelut jäivät kokematta, kun hän sai komennuksen koulutustehtäviin. Panssarikauhut ja -nyrkit oli saatu Saksasta käyttöön. Niissä mahtoi olla Erkin pelastus.

Jaakko Vesanen