Viipurin ratapihalla

Viipurin ratapihalla veturi numero 994 ”Heikki” tuprutteli tummaa savua ja vetopyörien alta tussahteli lämmintä höyryä. Veturinkuljettaja Matti Iironen ja lämmittäjä Kalevi Heinänen olivat vuoden 1939 marraskuun alusta ajaneet yhdessä pieniä lepotaukoja lukuun ottamatta vuorokaudesta toiseen. Tarkkaa aikaa Viipurista lähdölle ei voitu Iiroselle ilmoittaa. Armeijan kuljetukset olivat aina etusijalla, joten siviilien evakuointiin tarkoitetun junan lähtö oli aina ”Herran” huomassa. Ilmavalvonta ilmoitti myös mahdollisuuksien mukaan milloin oli vähemmän vaarallista lähteä liikkeelle. Heinänen piti huolen siitä, että paine kattilassa antaisi mahdollisuuden lähtöön millä hetkellä hyvänsä.

Junanlähettäjä Veikko Keinänen oli työvuorossa 7. päivä joulukuuta. Järjellisen mittaisista työvuoroista oli pitänyt luopua jo ajat sitten. Keinänen, lupsakka viipurilainen, oli muuttunut työpaineen alla. – Eikös sitä p…..een 762::sta (Heikin ajonumero) saa nyt millään liikkeelle. Ratapiha oli täynnä. Asemasalin ja rakennuksen ympärillä ihmismassa liikehti sekasortoisena laumana.

Yhtämittainen puhelinten pärinä ja lennättimen nakutus vei Keinäsen hermot katkeamispisteeseen. Heikin vetämän junan vaunujen määrää en muista, mutta selvityksessä asia oli todettu.

– Saas nähdä lähteekö liikkeelle.

Härkävaunujen ovet rämisivät kiinni ja raskaat salvat kolahtivat paikoilleen.

– Kyl kai myö lähetää. Iironen istui kuljettajan paikalla ja tähysteli asemalle päin.

Iironen tunsi Keinäsen hahmon jo kaukaa. Lakin punainen päällys erottui himmeässä valossa. Ratapihalla paloi vain muutama lamppu. Hälytyksen tullessa nekin sammuivat. Keinänen käveli kohti veturia merkinantolaikka kädessään.

– Mitäs sie tänne asti. Kyl mie siut näin jo kaukaa.

Keinäsen kasvoille osui lyhdyn kelmeä valo. Iironen käänsi päätään hieman, ettei Keinänen olisi huomannut.

– Miust tuntuu, ettei Veikon asiat oo nyt kohallaa.

Heinänen ei vastannut mitään. Tulipesä leiskui keltaoranssin hehkussa kun Kalevi löi halkoja luukusta sisään.

– Vie sie Matti lasti perille!

Veikon kädenheilautus oli hidas ja melkein aristeleva, rintaa puristi.

– Hyvä luoja, mitenkähän tuokin juna selviää.

Iironen tarttui vasemmalla kädellä naruun ja veti sitä alaspäin. Veturi numero 994 vihelsi tarkalleen kolme sekuntia. Juna lähtee.

Tulistimesta 400 asteinen höyry syöksähti sylintereihin kummallekin puolin mäntää. Iironen irrotti jarrutönkät. Veturi muistutti hetken aikaa elävää olentoa. Se puhalteli suustaan savua, lämmin hengityshöyry levisi ympärille. Vetopyörät sutivat tyhjää. Voimaa oli, mutta niin oli painoakin veturin takana. Matti laski hiekkaputkesta hiekkaa kiskoille. Vielä kierros tyhjää ja sitten veturi voitti vaunujen vastusvoiman. Vaunujen väliset lukitukset kolahtelivat. Punaiset takalyhdyt häipyivät vähitellen junanlähettäjä Keinäsen näkyvistä.

Sotilaspoika mallia Viipuri ja armeijan lähetti mallia 1944

Yrjö Rantanen 30.3.2006